Purjehdus Kaunissaareen 1-2.7.2017

Kesäkuun lopussa Suomenlahdella oli riehunut itämyrsky. Viikonloppuna tuulen hieman laannuttua suuntasimme kohti Kaunissaarta. Miehistö saapui lauantaina yhdeksäksi rantaan, ja Sotka valmisteltiin ripeästi lähtökuntoon. Kipparina oli tuttuun tapaan Kartsa, joka oli jo ehtinyt tarkistaa ulompaa tuulen. Miehistöä oli yhdeksän henkeä.

Sää oli lauantaina pilvisi ja purjehdimme tiukkaa paarin halssia vaahtopäiden seassa Kaunissaareen. Saaren viimeisen kärjen jälkeen laskettiin purje ja puikkelehdittiin karien välistä suojaiseen satamaan airoilla.

Kaunissaaren satamassa oltiin kahdelta ja syötiin lounas. Mietimme jatkamista, mutta sopivien satamien määrä itätuulelta, joista pääsisi takaisin sunnuntaina itätuulella oli rajattu. Osa miehistöstä jäi kunnostamaan Sotkaa, ja osa kävi tiedusteluretkellä. Korjasimme purjeen alaliikkin pienen irtoaman ja laivateltan viimekesäisen repeämän.

Miehistöstä löytyi suhteita, joilla saimme Kaunissaaresta idyllisen mökin käyttöömme yöksi. Kannoimme tavarat mökille ja laitoimme siellä illallista. Luksusmajoituksen jälkeen olikin sunnuntaina helppo jatkaa matkaa kohti kotisatamaa.

Tuuli oli aamulla edelleen itäinen ja reipas, mutta aurinko paistoi toisin kuin lauantaina. Soudimme ulos satamasta ja autoimme pienen pyrähdyksen suoraan itään perämoottorilla. Sitten kävi matka reivatulla purjeella pohjoiseen kohti kotia.

Norrkullalandetin tasalla alettiin luovia koilliseen tuulta vastaan. Vendat luonnistuivat hyvin kun maltettiin odottaa pitkään ja purjeen pakittaa hieman ennen halssin vaihtoa. Aikataulun uhatessa otettiin toinen pyrähdys itään moottorilla, josta päästiinkin styyrin halssilla purjehtimaan sillan luo rivakasti. Sillalta soudettiin iloisin mielin Joensuun satamaan. Rannalla grillattiin vielä makkarat ja kerättiin puutelista.

Julkaistu kohteessa Matkakertomukset, Purjehdukset