Sotka

Sotka on moderni ja täysin purjehduskelpoinen replika l. jäljennös vanhimmasta suomalaisesta hylkylöydöstä. Laivan piirustukset perustuvat meriarkeologi Harry Alopeuksen Lapurin hylyn rekonstruktiopiirustuksiin, joiden pohjalta veneveistäjä Jamppa Valtonen piirsi rakennuspiirustukset. Jampan ja veneveistäjä Sepi Suhosen opastuksella rakennettiin laiva lähes kokonaan amatöörivoimin, sillä edellä mainittua kahta herrasmiestä lukuun ottamatta kukaan porukasta ei ollut aikaisemmin edes haaveillut rakentavansa venettä. Projekti aloitettiin vuonna 1997 ja laiva päästiin laskemaan vesille keväällä 1999.

Aluksen rakennustyö tehtiin niin perinteisin keinoin kuin aika ja budjetti vain suinkin sallivat. Vaikka joskus moottorisaha pärähtikin käyntiin, kaikki viimeistely ja yksityiskohdat on tehty menetelmin, jotka mitä todennäköisimmin ovat olleet käytössä jo viikinkiaikana. Jopa ne yli kuusisataa rautaniittiä jotka liittävät kylkien limittäin asetetut laudat toisiinsa on taottu käsityönä viikinkiaikaisten esikuvien mukaan.

Ainoa yksityiskohta joka näkyvästi erottaa Sotkan viikinkiaikaisista esikuvistaan ovat sahatut laudat. Viikinkiajalla laudat nimittäin valmistettiin halkaisemalla tukit kiiloilla pituussuunnassa ja piiluamalla saadut sektorit sitten kirveellä laudoiksi. Lapurin hylystä poiketen käytettiin Sotkan laudoituksen materiaalina kuusta tammen sijasta, lähinnä saatavuussyistä. Tämä seikka ei oleellisesti vaikuta aluksen autenttisuuteen kuusen soveltuessa vallan mainiosti ominaisuuksiltaan tähän käyttöön.

Koska Sotka on nykyveneistä hieman poikkeava mm. sen raakatakilan takia, poikkeaa sillä purjehtiminenkin jonkun verran lasikuitusluuppiin nähden. Olemme joutuneet oppimaan paljon kantapään kautta ja kokeilemaan erilaisia ratkaisuja mm. purjeen trimmauksessa ja eri skuutti- ja halssipisteiden säädöissä.

Voidaan kuitenkin todeta, että olemme oppimisessa hyvin onnistuneet. Purjehtiminen millä tahansa aluksella on laji, jossa voi aina oppia lisää. Sotkalla oppimisen määrä on vielä moninkertainen, sillä viimeiset historialliset uiskopurjehtijat veivät taitonsa mukanaan Tuonelaan jo vuosisatoja sitten.

Olemme kuitenkin purjehtineet aktiivisesti vuodesta 1999 asti ja keränneet melkoisen kokemuksen raakapurjeella purjehtimisesta, mutta vielä toistaiseksi olemme joka purjehduksen jälkeen hieman viisaampia.

Sotkan mitat:

Pituus 12,5 m

Leveys 3,1 m

Syväys 0,5 m

Kantavuus n. 3500 kg

Laudoitus

Sotkan limittäinen kuusilaudoitus on 21 mm paksua ja enimmillään 51 cm leveää. Lautoja yhdistävien niittien väli noin 30 cm. Vertauksena Lapurin hyllyssä laudat ovat noin 1,5 cm paksuja ja leveimmillään 55cm. Niittien väli hylyssä on keskimäärin 20-23 cm seuraavaksi tulevaan puunaulaan. Paikoitellen on kuitenkin epäsännöllisyyksiä, esim. laudassa voi olla 2-5 niittiä sarjassa jonka jälkeen vasta puunaula. Kuen mainittua, Lapurin hylyssä laudoitus on tammea. Sotkan laudat pantiin paikoilleen kuten viikinkiaikaisissa esikuvissaan höyryttämättä heti tuoreena. Lautojen välit on täytetty eli rivetty tervatulla hamppuriveellä. Jälkikäteen riveystä on tiivistettu tarpeen mukaan kaatamalla lautojen saumaan kuumaa tervaa. Keväisenä käsittelynä laudat – ja kaikki muutkin laivan osat – harjataan puhtaiksi ja sivellään kauttaaltaan tervan, pellavaöljyn ja mäntytärpätin sekoituksella.

Rautanaulat / niitit

Sotkan 646:n rautanaulan kanta on hieman kuppimainen jättäen puun ja kannan väliin tyhjän tilan. Kiinnitysvaiheessa kuppi on täytetty tervalla. Tämä on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi varsinkin naulojen keston suhteen. Naulojen varsi on ajalleen tyypillisesti neliömäinen ja kärkeä kohti tasaisesti suippeneva. Samanlaisia nauloja käytettiin myös niittaamiseen jolloin toiselle puolelle tarvitaan vastalevy eli ”prikka”. Kuten Lapurin hylyssäkin ovat Sotkan prikat nelikulmaiset. Kuten kaikki Sotkan kiinteät rautaosat, on myös naulat ja niitit ”ruostesuojattu” kastamalla ne punahehkuisena tervaan, jolloin terva palaa pintaan kiinni muodostaen ruosteelta suojaavan kerroksen.

Puutapit

Sotkassa on käytetty puutappeja mm. kaarien kiinnityksessä. Puulaaduista parhaaksi on todettu kataja joka pysyy sitkeänä ja joustavana siellä missä muut puulaadut murtuvat helposti ajan myötä. Katajatapit lyödään valmiiksi porattuihin reikiin kiristävän kiilan kera kuivina. Kostea kataja kutistuu kuivuessaan jolloin liitos voi löystyä.

Peräsin ja sen kiinnitys

Lapurin hylystä ei peräsintä ole löytynyt kuten ei varsinaisesti koko perääkään, joten hylyn peräsin on arvailujen varassa. Sotkan rakentamisen aikoihin Lapurin hylyn radiohiiliajoitus viittasi viikinkiaikaan (noin 800 – 1050 jaa.), jolloin pohjoismaisissa laivoissa käytettiin sivuperäsintä, joten sellainen rakennettiin tammesta myös Sotkaan.

Kaaret

Sotkan kaaret ovat kuten Lapurin hylyssäkin veistetty luonnokaarevista männyn- ja kuusenjuurakoista runkovalmiiseen veneeseen ja kiinnitetty katajanauloilla lautoihin.

Soutupenkit

Lapurin hylyssä – kuten muissakaan viikinkiaikaisissa laivalöydöissä – ei ole ikävä kyllä soutupenkkejä enää jäljellä. Yleisesti ajatellaan että viikinkialuksissa käytettiin penkkeinä merimiesarkkuja. Ensimmäisen Lapurin hylyn replikan Rus-laivan rakentanut Fredrik Koivusalo pohti tätä ongelmaa ja päätyi lopulta käyttämään samaa ratkaisua kuin 1893 rakennettu norjalainen Viking. Tämä ratkaisu on käytössä myös Sotkassa. Soutupenkit ovat aluksen pituussuuntaan runkopalkkien päälle asennettavat muotoon veistetyt lankut, joilla soutajat istuvat hajareisin. (Gokstadin hylkyyn pohjautuva Viking purjehti Sandefjordista Norjasta Amerikkaan ja saavutti Newfoundlandin neljässä viikossa ja osallistui Chicagon maailmannäyttelyyn. Laiva ei saanut Chicagossa paljoakaan huomiota, koska maailmannäyttelyn teema oli Kristoffer Kolumbuksen Amerikan löytäminen. Norjalaiset kehtasivat väittää että Leif Eriksson oli siellä ensin. )

Köli, keularanka ja peräranka

Sotkassa on 11- senttimetriä korkea ja 8 metriä pitkä T-kirjaimen muotoinen köli. Kölissä on käytetty kuusen sydänpuuta.

Keula ja peräranka ovat mäntypuuta pystyviistoliitettynä ja katajatapilla kiinnitettynä köliin. Liitos toimii eräänlaisena saranana mahdollistaen rungon joustavuuden.

Matalasta kölistä huolimatta Sotkalla PYSTYY luovimaan hyvinkin vastaiseen tuuleen aiheuttamatta kovin suurta sortoa ja matalan kölin ansiosta rantautuminen onnistuu lähes mihin vain, lukuunottamatta kaikkein kallioisimpia rantoja. Kovimmilta kolhuilta suojaamaan on kölin alle kiinnitetty erillinen tamminen törmäyslista, joka ajoittain kuluessaan vaihdetaan uuteen.

Mastonkenkä

Mastonkenkä on Lapurin hylyssä säilynyt etupäätä lukuunottamatta kokonaisena. Sotkan kuusipuinen mastonkenkä on 2,5 metriä pitkä ja lepää tukevasti kolmen kaaren ja kölin päällä.

Erikoisena seikkana mainittakoon että muissa skandinaavisissa viikinkiaikaisissa laivoissa masto on aivan keskellä venettä, mutta Lapurin hylyssä ja Sotkassa se on puoli metriä keskikohdan etupuolella. Sen on todettu parantavan suunnassa pysymistä purjeella ajettaessa.

Airot, hankaimet

Koska airot joutuvat ajoittain hyvinkin kovalle rasitukselle, on materiaalin valinta tärkeää. Sotkassa materiaalina on pyritty käyttämään suoraa, oksatonta ja hitaasti kasvanutta kuusipuuta jossa vuosilustot ovat tiheässä. Tällainen kuusi on sitkeää ja taipuisaa. Airojen pituus on 5,5 metriä. Jotta airojen käyttö olisi kevyempää on veneen sisäpuolelle jäävässä osassa paksumpi osa vastapainona. Varren poikileikkauksen muoto on ovaalimainen, ollen vetosuuntaan leveämpi.

Sotkan avoin hankainmalli on tuttu esimerkiksi kirkkoveneistä. Onhan kirkkoveneiden ensimmäinen esikuva luultavasti viikinkien käyttämissä veneissä. Koivun oksanhaarasta veistetty hankain on kiinnitetty laitaan puutapeilla. Hankaimessa oleva köysilenkki pitää airon paikallaan ja mahdollistaa huopaamisen.

Takila

Viikinkiaikaisen laivan takilasta ei ole meidän päiviimme säilynyt kuin murto-osia sekä erittäin tyyliteltyjä kuvia riimu- ja kuvakivissä. Näiden vähäisten tietojen perusteella ollaan yleisesti päädytty käyttämään norjalaista Nordlandsbåten -rikiä, joka soveltuu erinomaisesti viikinkialuksiin ja suullisen tradition mukaan periytyy ammoisista ajoista.

Masto, raakapuomi

Sotkan 7,5 metriä pitkä masto on kuusta. Maston kaataminen on tehty mahdollisimman helpoksi; kaksi henkilöä saa maston kaadettua muutamassa minuutissa. Tästä on etua esim. vastatuuleen soudettaessa maston ja köysien tarjotessa melkoisen tuulenvastuksen. Laiva pystyy myös alittamaan matalat sillat masto kaadettuna.

Mastoon on kiinnitetty raakapuomi johon purje on ripustettu. Raakapuomi nostetaan ja lasketaan fallin, eli maston huipun kautta kulkevan köyden avulla . Sen päihin on kiinnitetty ”laivan ohjakset” eli brassi-köyden päät. Kun purje on laskettuna, raakapuomi lepää rungon poikkitukien päällä aluksen pituussuunnassa.

Purje

Purjeveneen ehkä oleellisin osa on purje. Viikinkiaikana Pohjoismaissa on luultavasti käytetty purjekankaaseen hamppua tai villaa. Sotkan edellinen purje oli hamppukangasta käsiteltynä mehiläisvahan, tervan, pellavaöljyn ja valkohäntäpeuran rasvalla. Painavuudestaan huolimatta purje toimi hyvin kymmenisen vuotta kunnes se alkoi haurastua auringon vaikutuksesta liikaa.

Nykyinen purjeemme on Canvas Clipper -nimistä keinokuituista puuvillakankaan kopiota. Uusi purje on paljon alkuperäistä kevyempi, mikä lisää turvallisuutta kovalla tuulella. Purjeen malli on keskiaikainen, ollen siten korkeampi ja kapeampi kuin viikinkiaikainen purje.

Purjeen koko pinta-ala on 30 m2. Pinta-alaa voidaan pienentää kovalla tuulella reivaamalla, eli keräämällä purjeen alareunaa kasaan ja sitomalla se reivinarujen avulla nipuksi. Reivinarut on ommeltu purjeen läpi. Sotkan purjeessa on kolme reiviä, eli neljä eri kokovaihtoehtoa.

Painolastikivet

Lapurin hylyssä oli 268 kappaletta yhteispainoltaan noin 1400-2000 kg kiviä. Osa kivistä on todennäköisesti kuitenkin laivan upottamiseen liittyvää ylimääräistä painoa, eikä siten varsinaista painolastia. Sotkassa on käytetty noin 500-700 kiloa sileitä pään kokoisia kiviä lastin määrästä riippuen. Painolastin alla täytyy käyttää aina jonkinlaisia alusmattoa tai tukilaudoitusta pitämään paino ja kivien hankaus pois pohjalaudoitukselta. Sotkassa suojauksena on pajusta punotut matot, jotka uusitaan aina keväthuollon yhteydessä.