Kauden ensimmäiset talkoot pidettiin aurinkoisessa säässä Sotkan kotipesässä
Sipoossa Joensuun tilalla. Paikalle oli saapunut tusina ihmistä ja tarpeeksi
porakoneita. Katos purkautuikin reippaasti ja alta paljastui keväinen Sotka.

Kipparin johdolla tuumimme hetken pääsiäisenä tehtävää pohjalaudan vaihtoa
ennen kuin siirrymme Café Sibbeen kokoustamaan. Vuosikokouksessa valittiin uusi
hallitus ja keskusteltiin kesän purjehduksista. Erityisesti kesän Viron
retken suunnitelmat ja kipparikoulutukset puhuttivat. Miehistö
totesi kaipaavansa lisää soutamista, ja haluttiin järjestää arki-iltaisin
souturetkiä lahdelle.

 

Sotka-tervakylki

Viikinkiajan Laiva ry on liittynyt yhteisöjäseneksi Pelastetaan terva-kampanjaa koordinoivaan Eläköön Terva -yhdistykseen.

Kampanja kerää varoja EU:n kemikaaliasetuksen vaatimaan mäntytervan REACH-rekisteröintiin, johon kuluu n. 200 000 euroa. Rekisteröinti on kaupallisen tervanvalmistuksen jatkumisen elinehto. Viikinkiajan laiva ry haluaa osaltaan olla mukana tukemassa tätä kampanjaa ja tulee pitämään kotimaisen tervanvalmistuksen säilyttämistä esillä omassa toiminnassaan.

 

2

 

Päivitetty viimeksi: 10.9.2015

Hei,

tässä Sotkan suunnitellut purjehdukset viikonloppuisin syyskuun loppuun asti. Ilmoittautuminen kullekin purjehdukselle erikseen tapahtuu yhdistyksen verkkosivuilla. Linkit tapahtumasivuille alla.

13.-14.6.
Koulutuspurjehdus II

19.-21.6.
Juhannuspurjehdus

25.-28.6.
Pranglin purjehdus (Viro)
( HUOM! Erityisjärjestelyt, ilmoittaudu kiinnostuneeksi: hallitus(a)viikinkiajanlaiva.fi )

4. – 5.7.
Yön yli purjehdus 
PERUTTU!

11. – 12.7.
Markkinapäivä ja purjehdus

8. – 9.8.
Yön yli purjehdus PERUTTU!

14. – 16.8.
Purjehdus Pentalan saaristopäiville

12. – 13.9.
Yön yli purjehdus

19. – 20.9.
Yön yli purjehdus
PERUTTU!

Lue lisää »

DSCF0308

1.6.2015: Purjehduskalenteri on päivitetty, katso uusi versio täällä.

Hei,

tässä Sotkan suunnitellut purjehdukset kesäkuun loppuun asti. Ilmoittautuminen kullekin purjehdukselle erikseen tapahtuu yhdistyksen verkkosivuilla.

17.5.
Päiväpurjehdus

23.-24.5.
Koulutuspurjehdus

30.-31.5.
Yön yli purjehdus (PERUTTU)

7.6.
Päiväpurjehdus (PERUTTU)

13.-14.6.
Koulutuspurjehdus II

19.-21.6.
Juhannuspurjehdus

25.-28.6.
Pranglin purjehdus (Viro)
( HUOM! Erityisjärjestelyt, ilmoittaudu kiinnostuneeksi: hallitus(a)viikinkiajanlaiva.fi )

Lue lisää »