465024_10201247668217981_1608700080_o

VAL:n kevätkauden tärkein tapahtuma eli laivan huoltotalkoot lähestyy. Aloitamme työt pääsiäislauantaina 4.4.2015 n. klo 10 Joensuun Tilan venesatamassa ja jatkamme hämärään asti. Tekemistä riittää todennäköisesti myös sunnuntaille.

Talkoissa suoritettavilla huoltotoimenpiteillä luodaan perustukset varsinaisen purjehduskauden toiminnalle. Sotkan runko onkin edelleen varsin hyvässä käyttökunnossa ja tällä perusteellisella säännöllisesti suoritettavalla huollolla varmistamme laivalle vielä monta purjehduskesää ennen suurempia korjaustarpeita.

Tehtäviä on melkoinen lista alkaen jokavuotisesta rungon tervauksesta aina erilaisiin pieniin rakenteellisiin parannuksiin joita alukseen on talven aikana suunniteltu. Mitä enemmän talkooväkeä tulee paikalle sen tehokkaammin työt sujuvat. Kaikki Sotkasta kiinnostuneet ovatkin tervetulleita paikan päälle talkoisiin tutustumaan alukseen ja yhdistyksen väkeen. Mitään kokemusta tai taitoja ei tarvita, vain avoin mieli ja auttamishalu! Paikalle voi tulla haluamakseen ajaksi joko yhtenä tai molempina päivinä. Toivomme että kaikki paikalle tulijat ilmoittautuisivat ennnakkoon tapahtumaan.

 

Tervetuloa!

(Lauantai-iltana pidetään myös samassa paikassa yhdistyksen kokous. Kokouskutsu lähetetään erikseen.)

profiili

Viikinkiajan Laiva ry:n verkkosivut on nyt uusittu. Täältä blogista tulet löytämään mm. postauksia Sotkan liikkeistä, yhdistystoiminnasta sekä tapahtumista joihin Val kesän aikana osallistuu. Laivan kanssa tai ilman.

Purjehduskelejä odotellessa…

Reittikartta

VAL:n juhannuspurjehdus 2014 soudettiin ja purjehdittiin vaihtelevissa ja osin haastavissakin olosuhteissa.

Laivan asennustöiden ja lastauksen jälkeen pääsimme irrottamaan laiturista Joensuun Tilan satamassa perjantaina hieman keskipäivän jälkeen. Tuuli ei lupaavista ennusteista huolimatta soveltunut purjeella ajoon lainkaan, joten matka etelään taittui soutaen kohtuullista vauhtia, vaikka sadetta riitti melkein perille asti.

Saavutimme ensimmäisen illan tavoitteemme, Norrkullalandetin saaren etelärannalla olevan leirialueen iltakuuteen mennessä. Pienen rantojen tutkiskelun jälkeen laivalle valittiin ankkuripaikka kallioiden vierestä ja siirryimme maihin kuivattelemaan  ja valmistelemaan majoittumista. Välittömästi Sotkan ilmestyttyä rannalle alkoi paikalle valua saaren muita vieraita ihmettelemään alusta ja litimärkää miehistöä. Henkilökohtaisen huollon ohessa toteutimmekin ahkerasti VAL:n ja eritysesti Sotkan esittelyä yleisölle. Myöhemmin illalla asenteestamme vaikuttuneet naapurimme, perinnepurjelaiva s/v Valborg:n miehistö, tarjosivatkin käyttöömme aluksensa saunan ja uimaportaat. Tarjous saavutti välittömästi varauksettoman suosion miehistömme keskuudessa. Vierailu Valborg:lla paransikin päivän kokonaiskokemusta huomattavasti. Meriveden lämpötila oli varsin virkistävä.

Lauantaina heti aamusta lähtien vallinneen kovan tuulen vuoksi totesimme ettei Sotkalla ole asiaa merelle ja päätimme siis jäädä Norrkullalandetin leirialueelle toiseksikin yöksi odottamaan tuuliolojen parantumista. Ankkuripaikkamme oli nyt kuitenkin täysin tuulenpuolella eikä kivinen pohja tarjonnut ankkureille riittävää pitoa, joten Sotka päätettiin siirtää pikaisesti niemen ympäri saaren suojanpuolelle. Siirtosoudun aikana meidät hyvin luonnollisesti yllätti erittäin nopeasti muuttunut ja todennäköisesti päivän huonoin keli; kovaa sivutuulta sateella ja rakeilla maustettuna. Selvisimme rivakan soudun jälkeen niemen ympäri ja saimme laivan vaihteeksi kunnolliseen laituriin. Loppupäivä vietettiin saarta tutkiessa ja levätessä. Päivän toisena huippukohtana mainittakoon saaren näkötornilla käynti.

Sunnuntaina tuuli oli edelleen kohtuullisen voimakas, mutta suunnaltaan meille erittäin sovelias. miehistön herätys oli kohtuullisen aikaisin, koska halusimme päästä ajoissa liikkeelle, jotta välttäisimme iltapäivälle ennustetut ukkoset. Paluumatkasta päästiinkin purjehtimaan koko meriosuus 5km lähes täydellisessä myötätuulessa. Samalla uudet jäsenet saivat arvokasta oppia purjeen käsittelyssä ja trimmauksessa. Laituripaikka Joensuun tilalla saavutettiin hyvissä ajoin n. klo 15. Huoltotoimenpiteet aloitetiin hyvässä järjestyksessä, joskin lähestyvien ukkospilvien kannustamana. Käyttöömme tarjottujen hyvien tilojen ansiosta laiva saatiin nopeasti säilytyskuntoon ja varustus siirretyä ripeästi varastoon. Miehistö vapautetiin hyvissä ajoin kotimatkalle, toisilla pidemmälle, toisilla lyhyemmälle, kaukaisin purjehtijamme oli saapunut laivaan Oulusta.

äätimme tänä vuonna osallistua Ahvenanmaalla Saltvikin Viikinkimarkkinoille. Tapahtuma on jo useampi vuosi saavuttanut tuhansia vierailijoita ja Viikinkiaika-harrastelijoita. Sponsorin rahallisen avustuksen takia saatiin Sotka siirrettyä trailerin päällä VikingLinella Helsingistä Maarianhaminaan 18.07. Tämä oli edeltänyt aimo annoksen järjestelyä ja työtä. Ja myös vastoinkäymisiä, kuten sen että huomattiin edellisenä päivänä että trailerin vetoauto onkin katsastamatta. Mutta lauantaina 20.7 Sotka liukui kuitenkin ylpeänä Ahvenanmaalaiseen veteen. Olimme saanet laivalle paikan Maarianhaminan merikorttelista, missä laivalla oli seuranaan useampi upea puualus.

Tiistaina Sotkan tuojat ja Ahvenanmaan lomailijat, eli perheet Hellström, Rauha, Salonen ja Skogster ja apupoikana ”sukeltaja” Hasse kävivät ottamassa tyypit Maarianhaminan tuulista. Kahden tunnin soutu vastatuulessa ja hieno puolen tunnin purjehdus takaisin. Keskiviikkona alkoi Maarianhaminan merikorttelissa Meripäivät ja kiinnostunutta yleisöä riitti. Ja yhdistyksen jäsenet saivat loistavaa ruotsinkielen harjoittelua esitellessään Sotkaa Ahvenanmaan kielellä !!! Torstaina lomailijoiden joukkoon liittyivät Kalle, Marco, Pasi tyttärineen, Ara, Susanna lapsineen sekä Sakke ja Katri.

Perjantaina osa porukasta teki paahtavassa helteessä Viikinkiajan Laivaa tunnetuksi Viikinkimarkkinoilla ja osa koki hienon purjehduksen luonnonkauniilla Ahvenanmaan vesillä. Ennätyksellinen neljän tunnin purjehdus myötätuulessa! Lauantaina oltiin koko jengi Saltvikissa esittelemässä Sotka ja Viikinkiajan Laivaa ja nauttimassa Viikinkimarkkinoiden tunnelmasta. Lauantai iltana Sotkaa soudettiin pari tuntia sopivalle ylösnostorampille mistä laivan nosto ja kuljetus trailerilla Maarianhaminaan. Maanantai aamuna Sotka saapui kotiin Helsinkiin VikingLineen kyydissä ja tiistaina omalle kotipihalleen, eli Pukkisaareen.

Suuret kiitokset sponsoreille TNT ja VikingLine! Ja kiitos kaikille aktiivisille jäsenille ja muille auttajille jotka mahdollistivat yhdistyksen ja laivan osallistumisen Saltvikin Viikinkimarkkinoille Ahvenanmaalla.